Tanskalaisen Dorthe Norsin romaani Mirror, Shoulder, Signal (2017, alkuteos Spejl, skulder, blink) oli tänä vuonna ehdolla kansainvälisen Booker-palkinnon saajaksi. Se ei kuitenkaan ole syy, miksi halusin lukea tämän kirjan. Syy on tämä Norsin artikkeli, jossa hän pohtii keski-ikäisen naisen elämää ja miten ulkopuoliset sen näkevät. Artikkelin aihe on tärkeä. Miksi lapsettomat naiset muuttuvat näkymättömiksi saavutettuaan keski-iän? Miksi naisen asema on edelleen merkityksellinen vain suhteessa toisiin ihmisiin? Miksi vanhenevat naiset saavat osakseen vain ylenkatsetta?
Mirror, Shoulder, Signal ei valitettavasti ollut ihan sitä mitä olin odottanut. Romaanissa ei sinänsä ollut mitään vikaa, mutta se ei sittenkään koskettanut tai sanonut mitään erityisen mieleenpainuvaa. Päähenkilö on Sonja, nelikymppinen kääntäjä, joka on yksinäinen. Hän pelkää autolla ajamista, mutta on uskaltautunut silti autokouluun. Hän pelkää sukuvikana saatua kroonista asentohuimausta. Hän elää kääntämiensä ruotsalaisten dekkarien kautta, koska ei uskalla (tai ei halua) elää itse täysillä. Ja hän yrittää epätoivoisesti saada yhteyden sisareensa Kateen, joka sivuuttaa sisarensa lähentymisyritykset tympeästi. Sonjan suurin este mielekkääseen elämään on hän itse. Ihan validi teema ja kovin totta tässä elämässä. Mutta teema tämä esitetään kirjassa niin alleviivaten, että olisin kaivannut hieman hienovaraisempaa kerrontaa tässä kohtaa…
Elämäni lukulista 