Howard Waldrop: Vain vanhat luut

Tieteiskirjallisuus kertoo yleensä ajasta, jossa elämme. Howard Waldropin Vain vanhat luut (1992) paljastaa ihmiskunnan yhden mahdollisen tulevaisuuden, jossa maailma palaa kolmannessa maailmansodassa ja vain aikamatkustus voi (mahdollisesti) tuoda paremman tulevaisuuden.

Vain vanhat luut liikkuu kolmella tasolla. Ensinnäkin eliittijoukko yrittää matkustaa 1930-luvun Louisianaan muuttaakseen menneisyyttä niin, ettei sotaa syttyisi. Valitettavasti aikamatkailijat päätyvät paljon kauemmaksi historiaan, Amerikkaan, jota asuttavat intiaanit. Toinen taso kertoo eliittijoukon jäsenestä, joka lähetetään etukäteen ajassa taaksepäin valmistelemaan muun ryhmän saapumista. Hän kuitenkin päätyy vaihtoehtoiseen todellisuuteen, jossa Amerikan ovat löytäneet arabit ja jossa ei ole kristinuskoa. Kolmas taso sijoittuu vuoden 1929 Louisianaan, jossa ryhmä arkeologeja tekee hämmentäviä löytöjä intiaanien hautakummuista.

Vain vanhat luut on ehdottomasti mielenkiintoinen ja helppolukuinen opus. Toisaalta vertailua todellisuuteen ei voi välttää. Näinä aikoina ei voi välttyä katastrofaalisilta uutisilta ympäri maailmaa, vaikka haluaisi. Typerryttävien uutisten valossa pelätty kolmas maailmansota alkaa taas näyttää mahdolliselta. Eikä meillä ole edes vielä aikamatkustusta viimeisenä toivonrippeenä. Tosin Waldropin kirjan perusteella siihenkään ei ehkä kannata luottaa…

waldrop.jpg

Simone de Beauvoir: Lempeä kuolema

Simone de Beauvoirin omaelämäkerrallinen teos Lempeä kuolema on piinallisen ajankohtainen. Eduskunta tullee käsittelemään eutanasialakialoitteen ja kansanedustajien keskustelu aiheesta pelottaa jo nyt. de Beauvoirin teos on lyhyt ja lakoninen kertomus kirjailijan äidin sairastumisesta syöpään ja äidin hitaasta kuolemasta. Simone ja hänen sisarensa toivovat, että äiti pääsisi tuskistaan nopeasti ja kivuttomasti, äiti sinnittelee hengissä kuukauden.

“Äiti voitti kolmekymmentä päivää, hän joka ei halunnut menettää ainoatakaan. Nuo päivät tuottivat hänelle iloa mutta myös tuskaa ja kärsimyksiä.”

Simone kokee, että äiti sai suhteellisen lempeän kuoleman. Hänen ei tarvinnut sairastaa vuosikausia. Väistämätön kuolema ei silti ole helppo, vaikka siihen saisi varautua ja valmistautua. Se on de Beauvoirin sanoin “kohtuuton väkivallanteko”. Siksi soisi, että ihmiselle kuolemansa lähestyessä suotaisiin valta päättää, milloin ja miten sen ottaa vastaan, taistellen viimeiseen asti vaiko rauhallisesti pois nukkuen.

beauvoir

William Wilson: LBJ-prikaati

Jos elämänsä aikana haluaa lukea vain yhden sotakirjan, niin anna sen olla William Wilsonin LBJ-prikaati. Vuonna 1966 Yhdysvalloissa ilmeisesti salanimellä julkaistu kuvaus nuoresta sotilaasta Vietnamissa on tavallaan helppolukuinen, mutta kauhistuttava kertomus ihmisen ristiriitaisuudesta ja typeryydestä. Nuori sotilas joutuu jättämään haaveet helposta elämästä, tytöistä, autoista, vapaudesta ja astumaan palvelukseen. Sodan tarkoitus ei oikein nuorukaiselle avaudu eikä välttämättä muillekaan kohtalotovereille. Tarina kommunismin vastaisesta taistelusta menettää ylevyytensä viidakossa, jossa ainoa tapa selviytyä on “tapa tai tule tapetuksi” tai “ammu kaikkea mikä liikkuu”. Kertoja joutuu väijytykseen ja menettää melkein kaikki toverinsa. Hän lähtee toivottomalle matkalle läpi viidakon etsien maanmiehiään. Samalla hän joutuu käymään henkistä kamppailua sodan syystä ja seurauksista. Onko Yhdysvallat oikealla asialla ns. pelastaessaan vietnamilaisia kommunismin ikeestä? Voiko mikään syy oikeuttaa silmittömään tappamiseen? Missä on Jumala, kun ihmiset (niin amerikkalaiset kuin vietnamilaisetkin) näyttävät itsestään julmimman puolensa?

Vietnamin sodasta ja sen aiheuttamasta traumasta on tehty liuta kirjoja ja elokuvia. Suurin osa niistä on kuitenkin tehty sodan jo loputtua. Tämä kirja on harvinainen poikkeus, se on kirjoitettu ja julkaistu silloin kun sotaa käytiin kiivaimmillaan. Hienoa, että se on myös suomennettu jo vuonna 1967. Ja miksi tämä kirja on edelleen ajankohtainen? Ihmiskunta ei näytä oppivan menneisyydestä yhtään mitään vaan leikittelee sodan mahdollisuudella. Voitaisiinko vaan muistaa, että sodassa ei ole kunniaa eikä todellisia voittajia ja yritettäisiin elää ihmisiksi, rauhassa, jooko?

lbj_prikaati.jpg

Edna O’Brien: Paheellinen elokuu

Irlantilainen kirjailija Edna O’Brien on ollut TBR-listallani jo kauan. Kirjailijan suorasukainen kerronta ja paheksuntaa herättävät teemat eivät aikoinaan miellyttäneet irlantilaisia ja kirjailija muuttikin vapaamielisemmän ilmapiirin perässä Englantiin. Paheellinen elokuu (alkukielellä julk. 1965, suom. 1970) on lyhyt romaani Ellenistä, joka on ottanut avioeron miehestään ja jonka poika asuu vuoroin äidin, vuoroin isän kanssa. Kun isä ja poika lähtevät yhdessä Walesiin lomaretkelle, Ellen päättää tehdä irtioton. Hän tapaa naimisissa olevan miehen, jonka kanssa viettää yhden hekumallisen vuorokauden ja sen jälkeen intoutuu matkustamaan rantalomalle Ranskaan, unelmoiden uusista seikkailuista. Ja tokihan epämääräisiä kohtaamisia ihanien ja vähemmän ihanien miesten kanssa on luvassa. Mutta seikkailu ei kestä ikuisesti…

On helppo ymmärtää, miksi Edna O’Brienia on paheksuttu 60-luvulla. Hän kirjoittaa suorasukaisesti seksistä, halusta, sukupuolitaudeista. Hän kirjoittaa asioista, joita naisten ei haluttu edes ajattelevan saati sitten kirjoittavan. Ellenin hahmo on avioliittoonsa pettynyt nuori nainen, joka haluaa olla enemmän kuin pelkkä kotirouva ja äiti. Hän haluaa elää ja kokea kiihkoa. Sen hidasteena on kuitenkin katolinen usko ja siihen perustuva kasvatus. Mikä on syntiä? Miten selvitä syyllisyydestä, kun on harjoittanut syntiä?

Paheellinen elokuu on helppolukuinen ja mielenkiintoinen näkökulma 60-luvun murrosaikaan, jolloin naiset alkoivat vihdoin saada äänen, jolla puhua myös ns. kielletyistä aiheista. Onneksi O’Brienilta on sentään suomennettu myös kaksi muuta teosta, jotka pääsevät myös lukulistalle odottamaan vuoroaan.

edna

Meg Wolitzer: Kuulen sisareni kutsuvan

En muista mitä kautta löysin Meg Wolitzerin romaanin Kuulen sisareni kutsuvan (1983). Lähtökohta oli niin kiintoisa, että olin pakotettu etsimään kirjan käsiini. Kolme parikymppistä collegeopiskelijaa, Claire, Naomi ja Laura, ovat täysin lumoutuneita kolmesta itsemurhan tehneestä kirjailijasta: Anne Sextonista, Sylvia Plathista sekä Lucy Archerista. Yhdessä tytöt ovat “kuolonsisaria”, jonkinlaisia gootteja, joiden elämän täyttää runous. Koulutyö sujuu siinä sivussa, tärkeintä on kuitenkin kokoontua öisin yhdessä lukemaan oman suosikkirunoilijan teoksia. Muut opiskelijat karttavat kuolonsisaria, kunnes Claire kohtaa Julianin ja aloittaa tämän kanssa suhteen. Clairen elämässä on kuitenkin suurempi rakkaus, Lucy Archer.

Kaikki entiset erilaiset nuoret eli ernut tunnistavat tämän ilmiön. Fiksoidutaan johonkin asiaan, olkoon se vaikka ideologia, elokuvatähti tai kuollut runoilija. Ihailun kohteesta saadaan voimaa ja lohtua. Halutaan erottautua hinnalla millä hyvänsä “niistä muista”. Claire vie ernuilun askelta pidemmälle. Hän etsii Lucyn vanhempien asuinpaikan, matkustaa paikan päälle ja koputtaa heidän oveensa.

Totta kai kyse on jostain muusta kuin erikoisuuden tavoittelusta. Clairen suhde vanhempiinsa on ongelmallinen. Ja syy siihen on, että Clairen perhettä on kohdannut tragedia. Isoveli ja kultapoika Seth on kuollut syöpään ennen kuin edes ehti kunnolla elää. Tämän perinpohjaisen tuskan ja surun kanssa on opittava elämään jotenkin. Ei siis ihme, että melankolinen runous ja  runoilijan surullinen kohtalo vetävät Clairea puoleensa.

Kirjan idea on hieno. Ja aina kun jossain mainitaan Sylvia Plath, höristän korviani. Mutta jotain jää puuttumaan. Kolmen tytön välinen ystävyys jää pintapuoliseksi. Ja se kuollut täydellinen veli, ihan kuin tätä juonikuvioita olisi käytetty usein aiemminkin. Pienieleinen romaani, sinänsä sympaattinen muttei jätä syvempiä muistijälkiä, joten en ole harmistunut, ettei Wolitzerin teoksia ole suomennettu enempää.

Ps. Lucy Archer on kirjailijan keksimä hahmo, valitettavasti. Romaanissa kuvattu Archerin julkaistu päiväkirja Sleepwalking vaikuttaisi aika mielenkiintoiselta teokselta…

megwolitzer

 

 

Kirjan vuoden 2015 lukuhaaste

Helmet-kirjastojen lukuhaaste osoittautui liian vaativaksi. Ainoastaan 12 kirjaa luettuna, tosin osa kirjoista sopisi moneenkin listan kohtaan. Helmet haastaa ihmisiä lukemaan myös tänä vuonna, mutta siihen en aio nyt tarttua. Aion haastaa itse itseni lukemaan kirjoja, jotka on julkaistu suomeksi tai alkukielellä 50 vuotta sitten eli vuonna 1966. Tarkoituksena on tutustua 60-luvun kirjallisuuteen, mistä aiheesta silloin kirjoitettiin, millä tyylillä, keitä suomennettiin jne. En aseta mitään tavoitteita määristä. Luen silloin kun huvittaa enkä ota paineita kirjojen lukemisesta.

Kirjan vuoden 2015 haasteen laiha saldo:

1. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin: P.D. James: Kalman naamiot
2. Kirja, josta on tehty elokuva: Daphne du Maurier: Kauhunkierre
3. Vuonna 2015 julkaistu kirja
4. Kirja, jonka kirjoittaja oli alle 25-vuotias, kun kirja julkaistiin
5. Kirja, jonka henkilöistä kaikki eivät ole ihmisiä
6. Kirja, jonka nimi on yksi sana
7. Novellikokoelma: Eila Pennanen: Pientä rakkautta
8. Kirja, jonka tapahtumat sijoittuvat Suomen ulkopuolelle
9. Tietokirja
10. Suositun kirjailijan ensimmäinen kirja
11. Sellainen suosikkikirjailijasi kirja, jota et ole aiemmin lukenut
12. Kirja, jota ystäväsi on suositeltu sinulle
13. Kirja, joka on voittanut merkittävän kirjallisuuspalkinnon, esim. Finlandia-palkinnon:
Fríða Á. Sigurðardóttir: Kun yö kuluu
14. Tositapahtumiin pohjautuva kirja
15. Kirja, jonka lukemista olet harkinnut jo pitkään: Veronica Pimenoff: Loistava Helena
16. Kirja, jota äitisi rakastaa
17. Kirja, joka on mukaelma jostakin klassisesta tarinasta, esim. sadusta, Shakespearen näytelmästä tai kirjallisuusklassikosta
18. Yli 100 vuotta vanha kirja: Horace Walpole: Otranton linna
19. Kirja, joka kertoo seksuaalivähemmistöön kuuluvasta henkilöstä/henkilöistä:
Helvi Hämäläinen: Kaunis sielu
20. Kirja, jonka valitset pelkästään kannen perusteella
21. Kirja, joka sinun piti lukea koulussa, mutta et lukenut
22. Muistelmateos tai elämäkerta
23. Kirja, jonka pystyt lukemaan päivässä
24. Kirja, joka tapahtuu paikassa, jossa olet aina halunnut käydä
25. Syntymävuonnasi julkaistu kirja
26. Kirjatrilogia
27. Nuorille tai nuorille aikuisille suunnattu kirja
28. Kirja, jonka nimessä on väri: Barbara Hanrahan: Vihreä on meri
29. Kirja, jossa on taikuutta
30. Sarjakuva-albumi tai -romaani
31. Elämäntaito- tai self-help-kirja
32. Kirja, jonka tapahtumat sijoittuvat kotikaupunkiisi tai -kuntaasi
33. Kirja, jonka kirjoittaja ei ole kotoisin Euroopasta tai Pohjois-Amerikasta
34. Kirja, jonka nimessä on numero: Stephen King: 22.11.1963
35. Kirja kirjailijalta, jonka nimikirjaimet ovat samat kuin sinulla
36. Runokirja
37. Kirja, joka on kielletty jossain päin maailmaa
38. Kirja, jonka lukemisen olet aloittanut, mutta joka on jäänyt kesken:
Poppy Z. Brite: Lost Souls
39. Kirja, jonka muistat lapsuudestasi
40. Tulevaisuuteen sijoittuva kirja: Philip K. Dick: Haudasta kohtuun
41. Kirja, jonka kirjoittaja oli yli 65-vuotias, kun kirja julkaistiin
42. Kirja, jonka lukeminen hieman nolottaa sinua
43. Kirja, jossa on yli 500 sivua
44. Klassinen rakkausromaani
45. Kirja, joka pelottaa sinua
46. Kirja, joka kertoo jonkin alkuperäiskansan jäsenistä tai kulttuurista, esim. saamelaiset, intiaanit tai aboriginaalit
47. Hauska kirja
48. Kirja, joka kertoo henkilöstä, joka on eri sukupuolta kuin sinä
49. Jännityskirja tai dekkari:
50. Kirja, jota kirjaston henkilökunta suosittelee sinulle

2. Kirja, josta on tehty elokuva

Daphne du Maurierin kokoelma Kauhunkierre sisältää viisi novellia ja niissä kaikissa on kauhu- ja/tai yliluonnollisia elementtejä. Niminovellin Nicolas Roeg ohjasi elokuvaksi vuonna 1973. Elokuva on äärimmäisen vaikuttava ja erittäin onnistunut kauhuelokuva, ei hiukkaakaan vanhentunut. Kyseessä on elokuva, joka kannattaa ehdottomasti katsoa elokuvateatterissa, jossa se pääsee oikeuksiinsa. Novelli sekä elokuva kertovat brittiläisestä pariskunnasta, Laurasta ja Johnista, jotka matkustavat Venetsiaan. Pariskunta yrittää toipua tyttärensä hukkumiskuolemasta, muttei saa rauhaa, kun he tapaavat Venetsiassa iäkkäät sisarukset, joista toinen on sokea, mutta väittää olevansa selvänäkijä ja “näkevänsä” pariskunnan tyttären heidän mukanaan. Tämä saa etenkin Lauran pois tolaltaan. Sisarukset ennustavat Lauralle ja Johnille jotain pahaa tapahtuvaksi, jolleivät nämä eivät poistu Venetsiasta välittömästi. Samaan aikaan Venetsiassa riehuu sarjamurhaaja, jota poliisit eivät tunnu saavan kiinni millään.

Daphne du Maurier on jännityksen ammattilainen. Hän osaa rakentaa pahaenteisen tunnelman ja kertoo tavallisten ihmisten elämästä, jota jokin selittämätön uhkaa tai muuttaa pysyvästi. Lukijana tuntee ahdistusta, muttei halua myöskään lopettaa lukemista kesken. Parhaat psykologisen kauhun teokset ovat juuri niitä sopivan karmivia mutta eivät kuitenkaan graafisen väkivaltaisia. Lukija rakentaa jännityksen omassa päässään kirjailijan antamista palikoista. Du Maurierin tuotantoon tulen palaamaan kun seuraavan kerran tekee mieli kauhistua.

kauhunkierre