Howard Waldrop: Vain vanhat luut

Tieteiskirjallisuus kertoo yleensä ajasta, jossa elämme. Howard Waldropin Vain vanhat luut (1992) paljastaa ihmiskunnan yhden mahdollisen tulevaisuuden, jossa maailma palaa kolmannessa maailmansodassa ja vain aikamatkustus voi (mahdollisesti) tuoda paremman tulevaisuuden.

Vain vanhat luut liikkuu kolmella tasolla. Ensinnäkin eliittijoukko yrittää matkustaa 1930-luvun Louisianaan muuttaakseen menneisyyttä niin, ettei sotaa syttyisi. Valitettavasti aikamatkailijat päätyvät paljon kauemmaksi historiaan, Amerikkaan, jota asuttavat intiaanit. Toinen taso kertoo eliittijoukon jäsenestä, joka lähetetään etukäteen ajassa taaksepäin valmistelemaan muun ryhmän saapumista. Hän kuitenkin päätyy vaihtoehtoiseen todellisuuteen, jossa Amerikan ovat löytäneet arabit ja jossa ei ole kristinuskoa. Kolmas taso sijoittuu vuoden 1929 Louisianaan, jossa ryhmä arkeologeja tekee hämmentäviä löytöjä intiaanien hautakummuista.

Vain vanhat luut on ehdottomasti mielenkiintoinen ja helppolukuinen opus. Toisaalta vertailua todellisuuteen ei voi välttää. Näinä aikoina ei voi välttyä katastrofaalisilta uutisilta ympäri maailmaa, vaikka haluaisi. Typerryttävien uutisten valossa pelätty kolmas maailmansota alkaa taas näyttää mahdolliselta. Eikä meillä ole edes vielä aikamatkustusta viimeisenä toivonrippeenä. Tosin Waldropin kirjan perusteella siihenkään ei ehkä kannata luottaa…

waldrop.jpg

Advertisements

34. Kirja, jonka nimessä on numero

Vau. Stephen King osaa kirjoittaa niin vetävästi, että lähes 900-sivuinen järkäle tulee luettua hetkessä. Kingin romaani 22.11.63 kertoo äidinkielenopettajasta nimeltä Jake Epping, joka saa mahdollisuuden matkata ajassa taaksepäin 1950-luvulle. Tuttavansa omistaman hampurilaisravintolan takahuoneessa on nimittäin aukko, josta astumalla pääsee aina syyskuun 9. päivään vuonna 1958. Ei ole väliä, kuinka monta kertaa astuu menneisyyteen ja takaisin, menneisyys nollautuu aina palatessa. Ravintolan omistaja, Al Templeton, suostuttelee Jaken menemään menneisyyteen ja pysymään siellä ainakin 22.11.1963 saakka. Al haluaa estää John F. Kennedyn salamurhan, muttei siihen enää itse kuolemansairaana kykene. Jake ottaa haasteen vastaan ja tulee muuttaneeksi yhtä sun toista menneisyydessä, muttei aavista, minkälaisia seurauksia aikamatkustuksella voi olla.

Aikamatkustus on teemana aina kiehtova. Ja tässä tapauksessa erityisen kiinnostava, koska tuskin koskaan on länsimaisen valtionpäämiehen harteille asetettu niin paljon toiveita ja haaveita paremmasta maailmasta. Ja kuinka väkivaltaisesti ne toiveet sitten ryövättiin. Kukapa ei olisi pohtinut “mitä jos JFK olisi saanut elää…?” Ja entäs ne loputtomat spekulaatiot syyllisestä? Oliko Lee Harvey Oswald ampuja? Toimiko hän yksin? Vai oliko kyseessä sittenkin salaliitto ja jos oli, niin kenen? King valitsee yhden näistä vaihtoehdoista ja perusteleekin sen ihan hyväksyttävästi. JFK:n salamurhaan sen syvällisemmin perehtymättömälle kirja antaa uutta tietoa esim. Lee Harvey Oswaldin perhesuhteista. King on puurtanut apulaisten kanssa historiankirjojen parissa hetken jos toisenkin.

Aikamatkailu mahdollistaa mukavasti myös menneisyyden ja nykyisyyden vertailun. Mikä oli hyvää ennen ja mikä on paremmin nyt? Oliko kaikki ennen paremmin niin kuin jotkut väittävät? Kingiä ainoastaan muutaman kirjan verran lukeneena, en osaa sanoa, ovatko kaikki hänen teoksensa yhtä viihdyttäviä, mutta tämän perusteella tulen takuulla lukemaan Kingiä vielä lisää.

king

40. Tulevaisuuteen sijoittuva kirja

Philip K. Dickin tieteisromaani Haudasta kohtuun sijoittui tulevaisuuteen (1990-luvulle) julkaisuajankohtanaan vuonna 1967, joten ehkä teos sallitaan tähän lukuhaasteen kohtaan. Aiemmin en ole kyseistä kirjailijaa lukenut, mutta kyseessähän on yksi legendaarisimmista tieteiskirjailijoista ikinä, joten odotukset olivat korkealla. Valitettavasti Haudasta kohtuun ei niitä odotuksia lunastanut. Kirjan lähtökohta on kyllä erittäin mielenkiintoinen. Eletään maailmassa, jossa aika kulkee jostain syystä taaksepäin. Ihmiset heräävät kuolleista ja joutuvat elämään elämänsä uudelleen vanhuudesta nuoruuteen aina kohtuun ja hedelmöittymishetkeen saakka. Henkiin heränneitä vainajia etsivät ja kaivavat esiin ns. vitaariot, jotka huolehtivat näistä vanhasyntyneistä kunnes joku muu lunastaa heidät itselleen. Eräs vitaarion omistaja, Sebastian Hermes, löytää kirkkomaalta vuonna 1971 kuolleen uskonnollisen johtajan nimeltä Peak, jonka kaivaa ylös. Valitettavasti monien intressissä on saada Peak käsiinsä. Yksi niistä on Kansojen ajankohtaiskirjasto, jonka tehtävänä on mm. hävittää kaikki dokumentit, jotka on kirjoitettu tulevaisuudessa.

Suoraan sanottuna jaksoin keskittyä tarinaan noin puoliväliin saakka. Sen jälkeen tulleet toiminta- ja taistelukohtaukset eivät jaksaneet kiinnostaa, joten skippailin välillä tekstiä. Tulin varmaan ohittaneeksi jotain oleellista, koska viimeisen luvun luin huolella enkä ymmärtänyt… oikeastaan mitään.

Luulen, että annan Dickille toisen mahdollisuuden jossain vaiheessa ja yritän lukea jonkun toisen romaanin. Mielenkiintoista on, ettei hänen kirjojaan suomennettu vasta kuin 1990-luvulla. Ainakin Haudasta kohtuun sisältää viittauksia 60-luvun rotupoliitiikkaan ja mm. Wattsin mellakoihin. Tämä yhteiskunnallinen kommentointi ei iske enää yhtä hyvin kuin se olisi iskenyt aikoinaan 60-lukulaiselle lukijalle.

Ursula K. Le Guin: Pimeyden vasen käsi

Tartuin Ursula Le Guinin klassikkoteokseen Pimeyden vasen käsi suurin odotuksin. Olisin niin kovin halunnut pitää tästä kirjasta. Jouduin pettymään, taas kerran. En muistaakseni ole lukenut kirjailijan muita teoksia ja tämä kyseinen tieteisromaani vaikutti kaikista mielenkiintoisimmalta. Sitä tituleerattiin maailman ensimmäiseksi feministiseksi tieteisromaaniksi ja onpahan romaani palkintojakin kerännyt. Valitettavasti en juurikaan teoksesta mitään feministisiä sävyjä löytänyt. Lähtökohta ja ideahan tarinassa kyllä on oikein mainio, mutta toteutus on, sanoisinko, puiseva.

Tarinassahan Genly Ai niminen mies saapuu Ekumeenin (maailmojen yhteisö) lähettiläänä Talvi-planeetalle neuvotellaakseen asukkaiden kanssa näiden liittymisestä Ekumeeniin. Valitettavasti Genly Ai joutuu paikallisten valtionpäämiehien pelinappulaksi ja päätyy vankileirille, josta pakenee ainoan ystävänsä, Estravenin kanssa läpi suunnattoman laajan tulivuorien reunustaman jäätikön. Genly Aita hämmentää kovin Talven asukkaiden sukupuolettomuus. He eivät ole niin miehiä kuin naisiakaan. Ainoastaan ns. kemmer-tilassa (vrt. kiima) he muuntuvat tarpeen mukaan miehiksi tai naisiksi. Joten periaatteessa jokainen Talvi-planeetan asukas voi olla sekä isä että äiti. Genly Ailla on totuttelemista näihin androgyyneihin olentoihin, mutta loppujen lopuksi hän hyväksyy, että asukkaat ovat yksinkertaisesti ihmisiä ja heitä ei ole tarpeenkaan luokitella sukupuolen perusteella.

Niin kuin sanottua, idea on mielenkiintoinen ja hedelmällinen, toteutus sen sijaan on tylsä. Kirjan alkuosa valtapeleineen ja juonitteluineen sekä Talvi-planeetan ihmisten ominaisuuksien selittämisineen on puuduttava. Erikoiset termit ja nimet, joita käytetään tekstissä paljon, ovat enemmänkin häiriöksi kuin mielenkiinnon herättäjiksi. Jälkipuoliskon pakomatkan kuvaus jäätiköllä on mielenkiintoinen selviytymistarinana, ei niinkään tämän sinänsä kiintoisan sukupuoli/sukupuolettomuus-teeman kannalta. En nyt ihan ymmärrä mistä syystä tämä teos on noussut klassikon asemaan, ei mielestäni yhtään niin kuumaa kamaa kuin odotin, lähinnä vain kädenlämpöistä. Valitettavasti.

Kansikuva: Risingshadow.net

Kansikuva: Risingshadow.net