Meg Wolitzer: Kuulen sisareni kutsuvan

En muista mitä kautta löysin Meg Wolitzerin romaanin Kuulen sisareni kutsuvan (1983). Lähtökohta oli niin kiintoisa, että olin pakotettu etsimään kirjan käsiini. Kolme parikymppistä collegeopiskelijaa, Claire, Naomi ja Laura, ovat täysin lumoutuneita kolmesta itsemurhan tehneestä kirjailijasta: Anne Sextonista, Sylvia Plathista sekä Lucy Archerista. Yhdessä tytöt ovat “kuolonsisaria”, jonkinlaisia gootteja, joiden elämän täyttää runous. Koulutyö sujuu siinä sivussa, tärkeintä on kuitenkin kokoontua öisin yhdessä lukemaan oman suosikkirunoilijan teoksia. Muut opiskelijat karttavat kuolonsisaria, kunnes Claire kohtaa Julianin ja aloittaa tämän kanssa suhteen. Clairen elämässä on kuitenkin suurempi rakkaus, Lucy Archer.

Kaikki entiset erilaiset nuoret eli ernut tunnistavat tämän ilmiön. Fiksoidutaan johonkin asiaan, olkoon se vaikka ideologia, elokuvatähti tai kuollut runoilija. Ihailun kohteesta saadaan voimaa ja lohtua. Halutaan erottautua hinnalla millä hyvänsä “niistä muista”. Claire vie ernuilun askelta pidemmälle. Hän etsii Lucyn vanhempien asuinpaikan, matkustaa paikan päälle ja koputtaa heidän oveensa.

Totta kai kyse on jostain muusta kuin erikoisuuden tavoittelusta. Clairen suhde vanhempiinsa on ongelmallinen. Ja syy siihen on, että Clairen perhettä on kohdannut tragedia. Isoveli ja kultapoika Seth on kuollut syöpään ennen kuin edes ehti kunnolla elää. Tämän perinpohjaisen tuskan ja surun kanssa on opittava elämään jotenkin. Ei siis ihme, että melankolinen runous ja  runoilijan surullinen kohtalo vetävät Clairea puoleensa.

Kirjan idea on hieno. Ja aina kun jossain mainitaan Sylvia Plath, höristän korviani. Mutta jotain jää puuttumaan. Kolmen tytön välinen ystävyys jää pintapuoliseksi. Ja se kuollut täydellinen veli, ihan kuin tätä juonikuvioita olisi käytetty usein aiemminkin. Pienieleinen romaani, sinänsä sympaattinen muttei jätä syvempiä muistijälkiä, joten en ole harmistunut, ettei Wolitzerin teoksia ole suomennettu enempää.

Ps. Lucy Archer on kirjailijan keksimä hahmo, valitettavasti. Romaanissa kuvattu Archerin julkaistu päiväkirja Sleepwalking vaikuttaisi aika mielenkiintoiselta teokselta…

megwolitzer

 

 

Advertisements