2. Kirja, josta on tehty elokuva

Daphne du Maurierin kokoelma Kauhunkierre sisältää viisi novellia ja niissä kaikissa on kauhu- ja/tai yliluonnollisia elementtejä. Niminovellin Nicolas Roeg ohjasi elokuvaksi vuonna 1973. Elokuva on äärimmäisen vaikuttava ja erittäin onnistunut kauhuelokuva, ei hiukkaakaan vanhentunut. Kyseessä on elokuva, joka kannattaa ehdottomasti katsoa elokuvateatterissa, jossa se pääsee oikeuksiinsa. Novelli sekä elokuva kertovat brittiläisestä pariskunnasta, Laurasta ja Johnista, jotka matkustavat Venetsiaan. Pariskunta yrittää toipua tyttärensä hukkumiskuolemasta, muttei saa rauhaa, kun he tapaavat Venetsiassa iäkkäät sisarukset, joista toinen on sokea, mutta väittää olevansa selvänäkijä ja “näkevänsä” pariskunnan tyttären heidän mukanaan. Tämä saa etenkin Lauran pois tolaltaan. Sisarukset ennustavat Lauralle ja Johnille jotain pahaa tapahtuvaksi, jolleivät nämä eivät poistu Venetsiasta välittömästi. Samaan aikaan Venetsiassa riehuu sarjamurhaaja, jota poliisit eivät tunnu saavan kiinni millään.

Daphne du Maurier on jännityksen ammattilainen. Hän osaa rakentaa pahaenteisen tunnelman ja kertoo tavallisten ihmisten elämästä, jota jokin selittämätön uhkaa tai muuttaa pysyvästi. Lukijana tuntee ahdistusta, muttei halua myöskään lopettaa lukemista kesken. Parhaat psykologisen kauhun teokset ovat juuri niitä sopivan karmivia mutta eivät kuitenkaan graafisen väkivaltaisia. Lukija rakentaa jännityksen omassa päässään kirjailijan antamista palikoista. Du Maurierin tuotantoon tulen palaamaan kun seuraavan kerran tekee mieli kauhistua.

kauhunkierre

Advertisements

18. Yli 100 vuotta vanha kirja

Horace Walpolen romaani Otranton linna julkaistiin alkukielellä vuonna 1764. Viime vuonna teos julkaistiin ensimmäistä kertaa kokonaisuudessaan suomeksi. Otranton linnan sanotaan olevan ensimmäinen goottilainen kauhuromaani. Kauhua siinä tosin nykylukijalle ei ole nimeksikään. Tarina sijoittuu keskiaikaiseen linnaan, jossa vastenmielinen ruhtinas Manfred yrittää ensin naittaa sairaalloisen poikansa Konradin prinsessalle, mutta joutuukin tavoittelemaan prinsessaa itse, kun pojan surmaa juuri ennen häitä jättiläiskokoinen kypärä, joka putoaa onnettoman pojan päälle. Tästä seuraa sarja dramaattisia tapahtumia yliluonnollisilla elementeillä höystettynä. Helsingin sanomien arvostelussa todetaan, että kirjassa on melodramaattista voihkintaa, joka uuvuttaa lukijan. En voi kuin yhtyä täysin tähän arvioon. Varsinaisen kauhun ja jännityksen rakentamisen sijaan Walpole keskittyy saippuasarjamaisiin henkilösuhteisiin ja melodramatiikkaan, joka lähinnä ärsyttää. Nykylukijalle tässä romaanissa ei ole muuta mielenkiintoista kuin historiallinen aspekti, goottilaisen romaanin syntyhistoria. Jos se ei kiinnosta, kannattaa jättää tämä teos huokailevine kamarineitoineen ja synnintuntoisine ritareineen väliin.

otranton

38. Kirja, jonka lukemisen olet aloittanut, mutta joka on jäänyt kesken

Helmet-kirjastojen lukuhaasteessa tulee lukea yksi kirja, jonka on aloittanut, mutta jättänyt kesken. Jo vuosia sitten aloitin Poppy Z. Briten kehutun kauhuromaanin Lost Souls ja luin siitä ehkä kaksi ensimmäistä lukua. Nyt otin kirjan hyllystä ja päätin saada luettua sen loppuun. Poppy Z. Briten esikoisromaani Lost Souls ilmestyi vuonna 1992 ja nauttii nykyään jonkinlaisesta kulttimaineesta. Brite kirjoitti useampiakin kauhuromaaneja, mutta on sittemmin ilmoittanut olevansa eläkkeellä eikä koe tarvetta tällä hetkellä kirjoittaa. Fennican eli kansallisbibliografian mukaan suomeksi Britelta on käännetty ainoastaan yksi novelli antologiassa Himon anatomia (1997).

Lost Souls on vampyyritarina, josta ei puutu pahuutta, verta ja angstia. Alun perin jätin kirjan kesken, koska en jaksanut sillä hetkellä uppoutua New Orleansin pahuuden maailmaan ja niin jäi kirja hyllylle odottamaan. Kauhukirjallisuuden suhteen täytyy odottaa sopivaa mielentilaa ennen kuin sitä kykenee lukemaan. Lost Soulsin on kieli on kaunista, ainakin näin ei englantia äidinkielenään puhuvan lukemana, sen sijaan tarina (juonta sen enempää paljastamatta) on väkivaltainen, huumeenhöyryinen ja dekadentti, täynnä ongelmaisia ja/tai epämiellyttäviä hahmoja kuitenkaan olematta varsinaisesti pelottava. Tämä kirja ei ole kaikille, mutta jos vampyyrikirjallisuudesta pitää, Lost Souls on taatusti mielenkiintoinen lisä tähän kaanoniin, koska Briten luomat hahmot poikkeavat paljon perinteisistä verenimijöistä (mm. Briten vampyyrit ovat oma rotunsa). Itse en näköjään enää jaksa innostua vampyyritarinoista, jouduin kirjan loppupuolella harppomaan usein, halusin vain tietää loppuratkaisun ja sekin oli ehkä pettymys.

lostsouls