Doris Lessingiltä olen lukenut jonkun novellikokoelman/kokoelmia aikaa sitten sekä Viides lapsi -romaanin, joka on kaikessa kauheudessaan ja järkyttävyydessään todella hyvä teos ja joka totisesti jäi mieleen kummittelemaan loppuiäksi. Sen sijaan Kultainen muistikirja, tuo feministisen kirjallisuuden klasikko, on edelleen kesken (se vaan valitettavasti on niin paikallaan junnaava etten sitä ole toistaiseksi kyennyt lukemaan). Ruoho laulaa on Lessingin esikoisteos ja aika lailla koukuttava teos. Tämäkin, Viidennen lapsen lailla, tosin on kammottava kertomus, mutta hienosti kirjoitettu. Kertomatta juonesta sen enempää, kyseessä on kertomus valkoisten ja mustien välisistä suhteista eteläisessä Afrikassa toisen maailmansodan aikana. Se on kertomus ennakkoluuloista, peloista ja haluista sekä avioliitosta, joka on tuhoon tuomittu jo alusta lähtien. En voi sanoa, että samaistuin tai kiinnyin henkilöhahmoihin juurikaan, mutta säälin, koska tragedia oli koko ajan tuloillaan, se kävi ilmi jo kirjan ensimmäisessä luvussa ja sitä pohjustettiin taiten koko kirjan ajan. Nopealukuinen muttei helppo. Järkyttävä muttei liian. Tästä on hyvä jatkaa Lessingin muihin teoksiin.
Kansikuva: Kirjasampo.fi
Elämäni lukulista 