Klassikkohaaste

Reader, why did I marry him -blogissa haastettiin lukemaan klassikoita. Päätin tarttua tämän haasteen innoittamana jo kauan lukulistalla keikkuneeseen William Faulknerin romaaniin Ääni ja vimma. Tämä teos on yksi maailmankirjallisuuden suurista klassikoista ja vaikeasti luettavan kirjan maineessa. Faulkner on itselleni kovin tuntematon kirjailija ja Ääni ja vimma ainoa häneltä lukemani teos. Minua kiehtoi kirjan otsikko, joka lupaa jotain suurta ja eeppistä, elämää suurempaa tarinaa. Otsikkohan on lainaus Shakespearen näytelmästä Macbeth.

Romaani kertoo Compsonin mahtisuvun rappiosta 1920-luvun syvässä etelässä. Teos jakaantuu neljään osaan, joista kaikilla on eri kertoja. Faulkner käyttää runsaasti tajunnanvirtatekniikkaa, joka tekee lukemisen haastavaksi. Ensimmäisen osion tapahtuma-aika on 7.4.1928 ja kertojana toimii kehitysvammainen ja yksinkertainen Benjy Compson. Tämä osio osoittautui jo heti alkuun äärimmäisen haastavaksi. Benjyn ajatukset kulkevat epälineaarisesti, hän muistelee lapsuuttaan sekä sisaruksiaan ja ystäviään. Benjyn rajoitetut henkiset kyvyt myös tekevät tämän ajatuksen juoksun seuraamisesta haastavaa. Toinen osio tapahtuu 2.6.1910 ja sen kertojana on Quentin Compson, perheen Harvardissa opiskeleva älykkö, joka harkitsee itsemurhaa. Myös tämä osio aiheutti lukijalle harmaita hiuksia. Kolmannessa osiossa (6.4.1928) ääneen pääsee Jason Compson, joka on äitinsä lempilapsi ja perheensä ainoa elättäjä. Hänen osionsa on helpommin hahmotettava, hänen ajatuksensa ja kertomuksensa ovat suoraviivaisempia ja hänen ainoa motivaationsa yleensä tehdä yhtään mitään on raha ja omaisuutensa kasvattaminen. Viimeinen luku (8.4.1928), joka punoo tarinan yhteen, on kerrottu osittain vanhan mustaihoisen Dilsey-palvelijan näkökulmasta.

Etelävaltiolaisen elämänmenon hiipumisesta on kirjoitettu paljon kirjallisuutta, Carson McCullers on tässä mielestäni omaa luokkaansa. Faulknerin teoksen ansioksi on ilmeisesti aina luettu sen muoto ja tyyli. Nämä seikat myös vaikeuttivat sen tulkitsemista nimenomaan etelävaltiolaisen mahtisuvun joutsenlauluna. Sitä lukiessa oli niin suuri työ keskittyä ymmärtämään mitä tapahtuu, ettei oikein missään vaiheessa ehtinyt miettiä, mihin tapahtumat sijoittuvat. Kirjan alussa on onneksi lyhyet esittelyt kirjan henkilöistä sekä heidän sukulaissuhteistaan. Muuten punaisen langan seuraaminen tai yleensä löytäminen olisi ollut mahdotonta. Kirjaan löyhästi perustuva filmatisointi on tehty vuonna 1959 ja viime vuonna James Franco ohjasi sen uudestaan. Kumpaakaan en ole nähnyt, mutta mieli tekisi. Olisi todella mielenkiintoista nähdä minkälaisiin tulkintoihin ohjaajat ovat päätyneet Faulknerin tekstistä.

faulkner

19. Kirja, joka kertoo seksuaalivähemmistöön kuuluvasta henkilöstä

Helvi Hämäläisen 20-vuotiaana kirjoittama mutta vasta vuonna 2001 julkaistu pienoisromaani Kaunis sielu on vaikea luettava. Kirjassa nuori nainen lyhyissä numeroiduissa kappaleissa kertaa omaa elämäänsä, jossa hänellä on naimisissa oleva miespuolinen rakastaja, mutta tuntee kuitenkin vetoa myös naispuoliseen ystäväänsä. Kertoja haaveilee murhaavansa rakastajansa, koska kokee tämän vastenmieliseksi. Hämäläisen itsensä mukaan teos on kirjoitettu aikana, jolloin kirjailija koki “hurmautuneita runoelämyksiä” ja hän oli “esteettisen maailmankatsomuksen vanki”. Hurmio ja kiihko kuvaavat hyvin tämän teoksen tyyliä. Kertoja on täynnä kiihkoa, joka purkautuu epäsovinnaisilla tavoilla ja sama kiihko aiheuttaa kertojalle myös tunnontuskia. Rikos ja sovitus, kauneus ja rumuus ovat vastinpareja, joita tarkastellaan. Vaikka kertoja kokee selkeitä homoseksuaalisia tuntemuksia ystävätärtään kohtaan, kirjailija itse on väittänyt ettei kirjoittaessaan tiennyt, että ihminen voi tuntea vetoa eroottisesti samaan sukupuoleen. Kirjan teemat homoseksuaalisuudesta murhaan olivat aikansa kustannustoimittajille liikaa ja ei ihme, että teos jäi niin kauaksi aikaa hyllylle. Näin ensimmäistä kertaa Helvi Hämäläistä lukevalle teos jää jotenkin etäiseksi. Se ei shokeeraa (liekö ollut koskaan tarkoituskaan niin tehdä) eikä se jätä pohtimaan kirjan teemoja syvemmin. Mutta tulipahan luettua. Kenties joku Helvi Hämäläisen muu proosateos olisi antoisampi kokemus.