34. Kirja, jonka nimessä on numero

Vau. Stephen King osaa kirjoittaa niin vetävästi, että lähes 900-sivuinen järkäle tulee luettua hetkessä. Kingin romaani 22.11.63 kertoo äidinkielenopettajasta nimeltä Jake Epping, joka saa mahdollisuuden matkata ajassa taaksepäin 1950-luvulle. Tuttavansa omistaman hampurilaisravintolan takahuoneessa on nimittäin aukko, josta astumalla pääsee aina syyskuun 9. päivään vuonna 1958. Ei ole väliä, kuinka monta kertaa astuu menneisyyteen ja takaisin, menneisyys nollautuu aina palatessa. Ravintolan omistaja, Al Templeton, suostuttelee Jaken menemään menneisyyteen ja pysymään siellä ainakin 22.11.1963 saakka. Al haluaa estää John F. Kennedyn salamurhan, muttei siihen enää itse kuolemansairaana kykene. Jake ottaa haasteen vastaan ja tulee muuttaneeksi yhtä sun toista menneisyydessä, muttei aavista, minkälaisia seurauksia aikamatkustuksella voi olla.

Aikamatkustus on teemana aina kiehtova. Ja tässä tapauksessa erityisen kiinnostava, koska tuskin koskaan on länsimaisen valtionpäämiehen harteille asetettu niin paljon toiveita ja haaveita paremmasta maailmasta. Ja kuinka väkivaltaisesti ne toiveet sitten ryövättiin. Kukapa ei olisi pohtinut “mitä jos JFK olisi saanut elää…?” Ja entäs ne loputtomat spekulaatiot syyllisestä? Oliko Lee Harvey Oswald ampuja? Toimiko hän yksin? Vai oliko kyseessä sittenkin salaliitto ja jos oli, niin kenen? King valitsee yhden näistä vaihtoehdoista ja perusteleekin sen ihan hyväksyttävästi. JFK:n salamurhaan sen syvällisemmin perehtymättömälle kirja antaa uutta tietoa esim. Lee Harvey Oswaldin perhesuhteista. King on puurtanut apulaisten kanssa historiankirjojen parissa hetken jos toisenkin.

Aikamatkailu mahdollistaa mukavasti myös menneisyyden ja nykyisyyden vertailun. Mikä oli hyvää ennen ja mikä on paremmin nyt? Oliko kaikki ennen paremmin niin kuin jotkut väittävät? Kingiä ainoastaan muutaman kirjan verran lukeneena, en osaa sanoa, ovatko kaikki hänen teoksensa yhtä viihdyttäviä, mutta tämän perusteella tulen takuulla lukemaan Kingiä vielä lisää.

king

18. Yli 100 vuotta vanha kirja

Horace Walpolen romaani Otranton linna julkaistiin alkukielellä vuonna 1764. Viime vuonna teos julkaistiin ensimmäistä kertaa kokonaisuudessaan suomeksi. Otranton linnan sanotaan olevan ensimmäinen goottilainen kauhuromaani. Kauhua siinä tosin nykylukijalle ei ole nimeksikään. Tarina sijoittuu keskiaikaiseen linnaan, jossa vastenmielinen ruhtinas Manfred yrittää ensin naittaa sairaalloisen poikansa Konradin prinsessalle, mutta joutuukin tavoittelemaan prinsessaa itse, kun pojan surmaa juuri ennen häitä jättiläiskokoinen kypärä, joka putoaa onnettoman pojan päälle. Tästä seuraa sarja dramaattisia tapahtumia yliluonnollisilla elementeillä höystettynä. Helsingin sanomien arvostelussa todetaan, että kirjassa on melodramaattista voihkintaa, joka uuvuttaa lukijan. En voi kuin yhtyä täysin tähän arvioon. Varsinaisen kauhun ja jännityksen rakentamisen sijaan Walpole keskittyy saippuasarjamaisiin henkilösuhteisiin ja melodramatiikkaan, joka lähinnä ärsyttää. Nykylukijalle tässä romaanissa ei ole muuta mielenkiintoista kuin historiallinen aspekti, goottilaisen romaanin syntyhistoria. Jos se ei kiinnosta, kannattaa jättää tämä teos huokailevine kamarineitoineen ja synnintuntoisine ritareineen väliin.

otranton