40. Tulevaisuuteen sijoittuva kirja

Philip K. Dickin tieteisromaani Haudasta kohtuun sijoittui tulevaisuuteen (1990-luvulle) julkaisuajankohtanaan vuonna 1967, joten ehkä teos sallitaan tähän lukuhaasteen kohtaan. Aiemmin en ole kyseistä kirjailijaa lukenut, mutta kyseessähän on yksi legendaarisimmista tieteiskirjailijoista ikinä, joten odotukset olivat korkealla. Valitettavasti Haudasta kohtuun ei niitä odotuksia lunastanut. Kirjan lähtökohta on kyllä erittäin mielenkiintoinen. Eletään maailmassa, jossa aika kulkee jostain syystä taaksepäin. Ihmiset heräävät kuolleista ja joutuvat elämään elämänsä uudelleen vanhuudesta nuoruuteen aina kohtuun ja hedelmöittymishetkeen saakka. Henkiin heränneitä vainajia etsivät ja kaivavat esiin ns. vitaariot, jotka huolehtivat näistä vanhasyntyneistä kunnes joku muu lunastaa heidät itselleen. Eräs vitaarion omistaja, Sebastian Hermes, löytää kirkkomaalta vuonna 1971 kuolleen uskonnollisen johtajan nimeltä Peak, jonka kaivaa ylös. Valitettavasti monien intressissä on saada Peak käsiinsä. Yksi niistä on Kansojen ajankohtaiskirjasto, jonka tehtävänä on mm. hävittää kaikki dokumentit, jotka on kirjoitettu tulevaisuudessa.

Suoraan sanottuna jaksoin keskittyä tarinaan noin puoliväliin saakka. Sen jälkeen tulleet toiminta- ja taistelukohtaukset eivät jaksaneet kiinnostaa, joten skippailin välillä tekstiä. Tulin varmaan ohittaneeksi jotain oleellista, koska viimeisen luvun luin huolella enkä ymmärtänyt… oikeastaan mitään.

Luulen, että annan Dickille toisen mahdollisuuden jossain vaiheessa ja yritän lukea jonkun toisen romaanin. Mielenkiintoista on, ettei hänen kirjojaan suomennettu vasta kuin 1990-luvulla. Ainakin Haudasta kohtuun sisältää viittauksia 60-luvun rotupoliitiikkaan ja mm. Wattsin mellakoihin. Tämä yhteiskunnallinen kommentointi ei iske enää yhtä hyvin kuin se olisi iskenyt aikoinaan 60-lukulaiselle lukijalle.

7. Novellikokoelma

Taannoin jossain Helsingin sanomien artikkelissa haastateltiin antikvariaattien pitäjiä. Yksi heistä mainitsi muutamia kirjailijoita, joiden teokset eivät enää mene divareista kaupaksi. Yksi mainituista kirjailijoista oli Eila Pennanen. Pennanenhan oli oikea suomalaisen kirjallisuuden monitoiminainen, hän kirjoitti kirjallisuuskritiikkejä, esseitä, romaaneja, näytelmiä jne., toimi kääntäjänä sekä Parnasson toimitussihteerinä sekä otti osaa aktiivisesti suomalaiseen kulttuuripolitiikkaan, ynnä muuta. Näiden ansioiden perusteella tuntuu erikoiselta, että Pennanen olisi totaalisesti unohdettu kirjailijana. Pakkohan se oli etsiä käsiinsä kirjailijan teos ja ottaa selvää, onko Pennanen unohdettu ihan syyttä suotta. Luettavaksi valikoitui laajasta tuotannosta novellikokoelma Pientä rakkautta (1969). Lähinnä kai takakansitekstin sekä kansikuvan perusteella.

Novellit käsittelevät rakkautta ja ihmissuhteita, rakastamisen vaikeutta. Yhteiskunnallista aspektiakaan ei ole unohdettu, novellissa Päättömät perhoskoirat turhautunut kotirouva suunnittelee opintojensa jatkamista ja työuraa akateemisen miehensä suureksi harmiksi. Novellissa Kymmenen kiloa kipsiä nuori tyttö on löytänyt e-pillerin eikä epäröi ottaa iloa irti uudesta vapaudestaan. Homoseksuaalisuus nousee teemana esiin parissakin novellissa, ilmeisesti vuonna 1969 sai suomalaisessa kirjallisuudessa puhua asioista aika lailla suoraan, epämääräisiä vihjailuja ei ollut pakko käyttää. Novelleissa käytetty puhekieli on vanhanaikaista, niin 60-lukulaista. Nykylukijalle kirjan 60-lukulaisuus on ehkä etäännyttävää, mutta samalla se tekee siitä niin mainion ajankuvan. Ja sen takia minä palaan näihin vanhoihin kirjoihin aina uudestaan ja uudestaan. On äärimmäisen kiinnostavaa lukea, miten vuonna 1969 kirjoitettiin, miten oli “lupa” kirjoittaa, mistä aiheista kirjoitettiin ja minkälaista kieltä käytettiin. Pennasen novellikokoelma on ollut luultavasti aikoinaan aika raju, mutta nyt luettuna se ei shokeeraa vaan kertoo omasta ajastaan. Onneksi novellit kertovat rakkaudesta ja rakastamisen vaikeudesta myös yleismaailmallisesti. Rakkaus tai ihminen eivät ole oikeastaan muuttuneet vaikka aika ja muoti ja aatteet ovat toiset. Tämän lukukokemuksen perusteella Pennanen on suotta unohdettu. Siellä divarien ja kirjastovarastojen hyllyillä on lukemattomia helmiä vain odottamassa lukijaansa, kannattaa poiketa katsomaan.

pennanen