1. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin

En muistaakseni ole lukenut aiemmin P. D. Jamesin tuotantoa, vaikka dekkareita olen aika lailla lukenutkin. Kalman naamiot on toinen romaani, jonka päähenkilö on yksityisetsivä Cordelia Gray. Grayn hahmo oli minulle ennestään tuttu brittiläisestä tv-sarjasta, jossa Cordelian hahmoa esitti Helen Baxendale. Harmittavasti P. D. James ei jatkanut Cordelia Grayn hahmon tarinaa Kalman naamioiden jälkeen, ilmeisesti kirjailija piti enemmän Adam Dalglieshistä.

Juonta sen enempää paljastamatta, voin sanoa, että Kalman naamiot on oikein kunnon vanhan ajan brittiläinen dekkari. Hahmot ja mahdolliset murhaajat esitellään huolella ja epäilyksiä kaikkia kohtaan herätellään yhtä lailla. Murhan tapahtumapaikka on kolkko vanha linna, pienellä ja muuten asumattomalla saarella. Epäiltyjen joukko on rajattu. Murhan uhri on riittävän epämiellyttävä tyyppi, jotta lukija ei tarpeettomasti häneen kiinny, mutta kuitenkin tarpeeksi inhimillinen, jotta lukija haluaisi murhaajan saavan ansionsa mukaan. Jossain mainittiin, että kyseessä olisi ns. suljetun huoneen arvoitus, mutta siitä ei varsinaisesti ole kyse. James osaa kertoa tarinan, sitä ei voi moittia. Sen sijaan Cordelia Grayn hahmo jää aika etäiseksi. Toki Cordelian elämäntarinaa ja taustoja valotetaan jonkin verran kirjassa, mutta kiinnostus heräsi ensimmäistä kirjaa kohtaan, josko siinä Cordelian mielenliikkeitä paljastettaisiin enemmän. Valitettavasti ensimmäistä Cordelia Gray-kirjaa, Murha ei sovi naiselle, ei ollut tähän hätään saatavilla. Kaiken kaikkiaan kuitenkin kelpo ja helppolukuinen dekkari, jonka parissa viihtyi oikein mainiosti. Ja ne lukuisat Shakespeare-viittaukset kuuluivat asiaan, niin perin brittiläistä!

james

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s