Thornton Wilder: Kahdeksas päivä

Thornton Wilder on yksi amerikkalaisen kirjallisuuden suurista nimistä, tosin nykyään jo unohdettu suuruus. Valitettavasti. Thorntonin vuonna 1967 alkukielellä julkaistu ja palkittu romaani Kahdeksas päivä on mielenkiintoinen tarina amerikkalaisesta mielenlaadusta ja osoitus kirjailijan uskosta ihmiseen. Tarina on pitkä ja siinä riittää henkilöitä, joiden käänteitä vuorotellen tarkastellaan. Lähtöasetelma on hurja. Pienen kaivoskaupungin erästä kunnioitettua jäsentä, John Ashleytä, syytetään toisen vielä kunniallisemman jäsenen, Breckenridge Lansingin, kylmäverisestä murhasta. Syytetty itse ei tee asiasta numeroa, vaan vaikuttaa oikeudenistunnossa kovin tyyneltä kuten vaimonsakin. Sen sijaan koko pikkukaupunki Coaltown kuohuu. Skandaali on ennenkuulumaton. Vielä ihmeellisemmäksi tarinan tekee, kun naamioitunut joukko auttaa Ashleytä pakenemaan matkalla vankilaan teloitettavaksi. Keitä nämä naamioituneet miehet ovat? Minne Ashley pakenee? Miksi Ashley murhasi ystävänsä? Vai murhasiko hän? Sekä Ashleyn että Lansingin perheet joutuvat opettelemaan elämään ja selviytymään maailmassa ilman isää.

Wilder osaa kertoa mielenkiintoisen ja monitasoisen tarinan. Juonenkäänteitä sen enempää paljastamatta voidaan vain sanoa, että Wilder kuvaa henkilöitään ja amerikkalaista yhteiskuntaa lämmöllä ja ymmärtäen. Kuitenkin ilman teennäistä kansallistunteen paatosta. Suositeltavaa lukemista vanhemman amerikkalaisen kirjallisuuden ystäville. Wilderin muihin suomennettuihin teoksiin tulen varmasti jossain vaiheessa palaamaan.

wilder

Advertisements