Philip Teir: Talvisota

Philip Teirin novellikokoelma Donner-ryhmä ja muita novelleja oli ehdottomasti vuoden 2011 parhaita julkaisuja. Teirin ensimmäiseen romaanin oli ladattu siis paljon odotuksia. Olin kyllä tyytyväinen romaaniin, mutta novellikokoelma peittoaa sen mennen tullen. Talvisota kertoo sosiologi Max Paulin, hänen vaimonsa Katriinan sekä heidän tyttäriensä Helenin ja Evan ihmissuhdekuvioista nykypäivän Helsingissä (ja Lontoossa). Max Paul on juuri täyttämässä 60 vuotta ja kokee jonkinlaisen (viivästyneen?) keski-iän kriisin ihastumalla nuoreen toimittajaan, joka kirjoittaa hänestä syntymäpäiväjutun Helsingin sanomiin. Sinänsä kovin tavallista, onhan näitä vanhenevien miesten kriiseilyjä nähty. Olisi kovin helppoa tehdä vanhuuden kynnyksellä sekoilevan ukon hahmosta iljettävä ja vastenmielinen. Kirjailija on kuitenkin tehnyt inhimillisen ja jopa sympaattisen hahmon, jota haluaa ymmärtää. Usein mieskirjailijoilla on taipumus tehdä naishahmoista yksiulotteisia ja pahvisia, tässä tapauksessa kaikki naishahmot ovat erilaisia ja uskottavia. Taide- ja kulttuurimaailman kuvaus ja kommentointi ovat myös kirjan parasta antia. Suomenruotsalaisen kulttuurin näkyväksi tekeminen suomenkieliselle lukijoille ei myöskään liene haitaksi, niin paljon on taas mediassa ns. pakkoruotsista melskattu. Max Paulin historiaahan valotetaan kertomalla, että hän nuorena opiskelijana Pohjanmaalta Helsinkiin muuttaessaan tekee kaikkensa oppiakseen suomen kielen. Talvisota ei ehkä ole yhtä muistettava kuin Donner-ryhmä, mutta keskivertoa parempi lukukokemus ainakin.

Kuva: Otava.fi

Kuva: Otava.fi

Advertisements

Hanna-Riikka Kuisma: Valkoinen valo

Parnasson arvio tästä kirjasta innoitti minut lukemaan Hanna-Riikka Kuisman Valkoisen valon. Luin kirjan noin viikko sitten ja nyt huomaan, että vaikka sitä luin kyllä mielenkiinnolla, en enää juurikaan muista kirjasta mitään. Ei siis mikään minua kovin syvällisesti koskettanut kirja. Valkoinen valo kertoo neljästä ihmisrauniosta, jotka kipuilevat niin henkisesti kuin fyysisestikin. Rakkaudesta paljon puhutaan, mutta rakkaudeksi henkilöiden sanoja tai tekoja tuskin voi kutsua. On kyse ennemminkin pakkomielteistä ja riippuvuudesta. Ja siitä epätoivosta, kun yrittää löytää omalle elämälleen tarkoituksen siinä kuitenkin onnistumatta. Muistan ajatelleeni kirjaa lukiessa, että kirjailija on hyvin lukenut ja tietää aika lailla populaarikulttuurista, sen verran paljon oli viittauksia niin kirjoihin kuin elokuviinkin. En ole Kuisman muita teoksia lukenut enkä nyt rynnännyt niitä kirjastosta hakemaan, mutta voisin kuvitella tarttuvani kirjailijan toiseenkin teokseen, jossain vaiheessa.

 

valkoinenvalo